Virtual reality and marketing

5 tekijää, jotka ovat yhteisiä tekoälylle ja sisältömarkkinoinnille

Tekoäly puhututtaa digitalisaatiosta kiinnostuneita enemmän kuin koskaan myös Suomessa. Miten tekoäly liittyy sisältömarkkinointiin? Yllättävin tavoin, kuten Senior SEO konsulttimme Maarit Kauppila kertoo.

Esimerkiksi Tekes ja IBM uutisoivat syyskuussa 2016 heidän terveydenhuoltoon liittyvän tekoälyn suurhankkeesta, jossa tavoitellaan rohkeimpien arvioiden mukaan jo muun muassa sairaalatonta Suomea sekä terveydenhuoltoteknologian viennin kasvua #1 vientituotteeksi. Tekoälyn rekrytoimisesta konsernin johtoryhmään puolestaan tiedotti juuri Tieto-konsernissa.

Maarit Kauppila ja Neil Harbisson

Kävin IBM:n Business Connect -tapahtumassa oppimassa lisää ajankohtaisesta tekoälystä. Tapasin legendaarisen kyborgi Neil Harbissonin, jolle on asennettu antenni pääkalloon, jotta hän värisokeana voisi kuulla värejä ääninä sekä ymmärtää paremmin eläimiä. Seminaarissa kuulin myös mielenkiintoisia puheita digitalisaatiosta ja tekoälystä muun muassa IBM:ltä, HUSilta, Koneelta, Finnairilta ja Huhtamäeltä.

Seminaaripäivän antina kiteyttäisin viisi yhteneväisyyttä tekoälyn ja sisältömarkkinoinnin välillä. 

1. Liiketoiminnan ja datan liitto – tiedä, mitä haluat

Niin sisältömarkkinoinnissa kuin tekoälynkin hyödyntämisessä on ensin tiedettävä, mitä liiketoiminnallisia tavoitteita haluat sen avulla saavuttaa ja asettaa datan hyödyntämiselle raamit.

Halusitpa brändätä yrityksesi ympäristöystävälliseksi tai louhia dataa keskosten hoidon ennakointiin, tekniikka kyllä kykenee ja data taipuu, kun vain tiedät, mitä tarkalleen ottaen haluat.

2. Informaatio ei riitä

Pelkkä informaatio ei riitä mihinkään. Jos analytiikkadatasta saat selville millä termillä on miljoona hakua jotta voit kirjoittaa sisältöä, tai jos tekoälysi saa minuutissa kerättyä kaikki kaupunkiin muuttaneet henkilöt, et tee sillä tiedolla yksistään mitään.

Sinun pitää integroida saamasi tieto muuhun soveltuvaan tietoon, jotta ymmärrät, miksi tapahtui ja mitä tulee tapahtumaan. Tunne, mikä on markkina, mikä on oikea hetki, ja mikä asiakastasi motivoi juuri sillä hetkellä.

Jos käytössäsi on tekoälyä tai edistynyttä analytiikkaa, voit vapauttaa analyytikon resursseja informaation louhinnasta yhä enemmän sen soveltamiseen.

3. Ymmärrä ihmistä

Ihminen ja hänen tunteet, preferenssit sekä aikeet eivät ikinä saa jäädä tekoälyn soveltamisessa tai sisältömarkkinoinnissa kakkoseksi.

Tekoäly on valjastettu ihmisen avuksi, ja niin on sisältömarkkinointikin. Kumpikaan ei siis ole vaarallisilla vesillä, sillä kumpikaan ei muovaa ihmistä sellaiseksi mitä hän ei pohjimmiltaan ole. Molemmat tarjoavat ratkaisuja, jotka sopivat käyttäjälleen hänelle kiintoisalla tai häntä auttavalla tavalla – juuri oikealla hetkellä. 

4. Tavoitteena toimialamuutokset

Niin tekoälyllä kuin sisältömarkkinoinnillakin on kunnianhimoiset tavoitteet: haluamme muuttaa tapaa jolla yrityksissä tehdään tulosta. Emme halua, että suomalaiset yritykset myyvät laitteita tai palveluita, vaan että ne myyvät tapaa toimia – ja vievät sitä rohkeasti maailmalle. 

5. Haastavimpia ovat toimintamallien uusiminen ja kvartaaliajattelu

Me suomalaiset pelkäämme turhaan. Olemme kyllä touhukkaita ja yhteistyökykyisiä, mutta joku meitä jarruttaa maailmanvalloituksessa. Organisaatiomme tarvitsisivat kipeästi uusimista, mutta me emme uskalla loikata uusiutumisessamme.

Ehkä se on kvartaaliajattelu, jossa katsotaan vain tämän tai menneen kuukauden tulosta ja jossa pelätään, että loppuvuoden säästöohjelma puskee päälle jos uskaltaudutaan uusia.

Olisiko jo aika katsoa kolmea vuotta kolmen kuukauden sijaan?

Maarit Kauppila

Senior SEO Consultant, iProspect

Driving Digital Performance 

The Pace of Progress | dentsu 2024 Media Trends

Get ahead of your year end and forecasting conversations. In the swiftly evolving world of media, maintaining a competitive edge is paramount, and dentsu's 2024 media trends report equips you for what lies ahead. For 14 years, dentsu's annual media trends report has been the industry's most sought-after trend forecast. Download the report now to prepare yourself for the future.

Download your copy today