iProspect on tarjonnut vuosien varrella lukuisia harjoittelupaikkoja, jotka ovat mahdollistaneet uusien osaajien kehittymisen vahvoiksi digitaalisen markkinoinnin ammattilaisiksi. Osana globaalia markkinointiviestintäkonserni Dentsu Aegis Networkia asiakkainamme on sekä suomalaisia että kansainvälisiä tunnettuja brändejä. Harjoittelijat saavatkin loistavan näköalapaikan eri toimialoille.
Lähtökohtana on tarjota monipuolinen ja opettava harjoittelujakso, luoda kokemuksia joiden avulla voi rakentaa vahvan pohjan tulevalle uralle.
Miten harjoittelujakso koetaan harjoittelijan silmin
Viime vuonna iProspectilla harjoittelijoina aloittivat itseni (Jenna Stenroos) lisäksi Eve Peltola, Tomas Järvinen ja Marianne Sarkanen. Avaan alla hieman omia sekä kollegoideni odotuksia ja kokemuksia harjoittelujaksosta.
”Erityisesti iProspectissa kiinnosti se, että harjoittelun aikana pääsisi mukaan myös suunnitteluprosesseihin. Lisäksi iProspectin laaja asiakaskunta kiinnosti kovasti, jonka ansiosta saisin kokemusta eri alojen asiakkaista. Haastattelussa minut vakuutti se, että harjoittelussa hommia pääsisi tekemään oikeasti, enkä päätyisi vain keittämään kahvia”, PPC-tiimissä harjoittelijana aloittanut Eve kertoo.
Evellä harjoittelupaikan kriteereinä oli saada konkreettista käytännön kokemusta digitaalisesta markkinoinnista paikassa, jossa pääsisi oppimaan alaa monipuolisesti. Kriteerit täyttyivät ja Eve onkin jatkanut harjoittelujakson päätyttyä konsulttina.
Tekemällä oppii
Harjoittelun alussa ensimmäiset viikot opiskellaan ahkerasti ja esimerkiksi ostetun median tiimissä harjoittelijat suorittavat Googlen sertifikaatteja. iProspectilla on myös verkossa iProspect University, jossa voi suorittaa erilaisia käytännön työhön perehdyttäviä kursseja. Harjoittelijat saavat opiskella rauhassa, mutta lähes alusta asti pääsee mukaan myös asiakastyöhön, kokeneen työkaverin tukemana. Käytännön töiden kautta opitaan ja vastuu kasvaa ajan kuluessa ja oppiessa.
”Harjoittelun alussa oli useampi perehdytyssessio, mutta Googlen ja Facebookin materiaalien lisäksi parhaiten näitä asioita oppii itse tekemällä. Vaikka puhutaankin ”harjoittelusta”, seniorimmat työntekijät luottavat ja vastuuta annetaan jo aikaisin niin paljon kuin sitä haluaa ottaa. Työtahti on välillä kova, omia asiakkuuksia koskevia päätöksiä voi ja pitää tehdä itsenäisesti harjoittelun aikana. Työilmapiiri on iProspectilla ollut hienoa, apua ja sparrausta on saanut aina, kun sitä on tarvinnut ja yhteisiä toimintatapoja pyritään jatkuvasti parantamaan”, Tomas kertaa kokemuksiaan PPC-tiimissä.
Harjoittelu iProspectilla on usein ensikosketus oman alan työtehtäviin, joten harjoittelun myötä pääsee kehittämään työelämätaitoja myös yleisemmin.
”Harjoittelu opetti myös muita taitoja. Opin muun muassa priorisoimaan työtehtäviäni paremmin, opin lisää tiimityöskentelystä sekä uutta B2B-asiakaspalvelusta. Tämän lisäksi sain myös itsevarmuutta erilaisten asiakastilanteiden kautta ja koen, että olen harjoittelun aikana kasvanut paljon myös henkisesti”, Eve kertoo.
Ison konsernin edut
Dentsu Aegis Network tarjoaa suuren osan markkinointiviestinnän palveluita saman katon alta. Tomas kertoo tämän olleen iso etu iProspectillä työskennellessä:
”Osana isoa konsernia työskentely on ollut mielenkiintoista: koko mediakentän toimintaa pääsee seuraamaan konsernin muiden yksiköiden kautta. Isolla toimistolla on tietenkin myös isoja ja mielenkiintoisia asiakkaita, ja näiden kanssa yhteistyön tekeminen on ollut tähän mennessä antoisaa”
Iso konserni mahdollistaa myös sen, että oma urapolku voi jatkua jossain vaiheessa myös konsernin muissa yksiköissä.
Jatkuvaa oppimista
Sosiaalisen median mainontaa ja hakukonemainontaa harjoittelunsa aikana tehnyt Eve kertoo, että harjoittelun aikana hän oppi ymmärtämään laaja-alaisesti näiden markkinointitoimenpiteiden tuomia mahdollisuuksia eri toimialan yrityksille sekä näiden kanavien roolia osana koko monikanavaista markkinointiprosessia.
”Parasta iProspectissa työskentelyssä on juuri se, että koko ajan voi oppia jotain uutta. Osaamista on mahdollista jatkuvasti kehittää erilaisten asiakkuuksien ja koulutusten kautta. Toisaalta myös omaan tekemiseeni luotetaan ja vastuuta annetaan. Kun on hoitanut omat hommansa hyvin, on aina mahdollista saada haastavampia tehtäviä ja enemmän vastuuta” Eve summaa.
Myös Oman median tiimissä harjoittelijan aloittaneen Mariannen mielestä parasta on jatkuva oppiminen. ”Oppimiseen ja itsensä kehittämiseen kannustetaan. iProspectissa työskennellessä oppii joka ikinen päivä jotakin uutta ja oppimismäärä onkin harjoittelun aikana hirmuinen. En voisi kuvitella parempaa paikkaa oppia näin paljon koko markkinoinnista ja erityisesti hakukoneoptimoinnista sekä oman median parissa työskentelystä.”, Marianne sanoo.
Rento työilmapiiri
Marianne kokee, että työilmapiiri on ahkera, mutta rento. ”Kaikki iProspectilaiset ovat ystävällisiä ja auttavat toisiaan tarvittaessa. Töissä on hauskaa ja joka päivä saa nauraa työkavereiden jutuille. Aika ajoin järjestetään työporukan kesken erilaisia illanviettoja, joissa pääsee pitämään hauskaa ja tutustumaan toisiin myös rennommissa merkeissä”, hän kertoo.
Myös iso osa iProspectin kokeneimmista konsulteista ja projektipäälliköistä on aloittanut harjoittelijoina. Tutustu harjoittelijoista tulospohjaisen markkinoinnin ammattilaisiksi kasvaneiden Saran ja Samulin tarinaan.
Pidä silmällä Avoimet työpaikat -sivuamme, jossa kerromme uusista työpaikka- ja harjoittelumahdollisuuksistamme.
Tutustu myös tarkemmin siihen keitä olemme ja mitä teemme.
Keväisin terveisin,
Jenna Stenroos
Project Coordinator Trainee
iProspect - Driving Business Performance