Google Owl

Google Owl: mitä ja miksi?

Googlen viimeisin päivitys hakualgoritmiin (Project Owl) on ollut hetken livenä. Lue tämä juttu, jaamme kaiken toistaiseksi oppimamme kanssasi, jotta tiedät mitä on muutettu ja miksi.

Fake news! Viime aikoina palstatilaa saanut aihealue on luotettavan näköiset uutiset ja tarinat, joiden sisältö on kuitenkin kyseenalaista oikeellisuudeltaan. Tämä on ongelma niin hakukoneille kuin sosiaalisen median toimijoille kuten Facebook. Väärän ja valheellisen tiedon leviämisen kontrollointi on vaikea tehtävä. Lisäksi, kaikki varmaan ovat huomanneet ne hieman omituiset hakuehdotukset, mitä esimerkiksi Google tarjoaa, kun kirjoittaa hakulausekkeen alkamaan esimerkiksi ”mitä…”. Mitä siis Google tekee tämän ongelman ratkaisemiseksi?

”Project Owl” eli pöllö

Uusimman päivityksen nimeämiskäytäntö tuntuu seuraavan Googlen projektien lintujen ja eläinten nimiä käyttävää tapaa ilman muuta varsinaista tarkoitusta. Owl-projektin tarkoitus on nostaa tarjottavien hakutulosten laatua.

Ben Gomesin (VP of Engineering Googlella) julkaisemassa blogipostauksessaan hän toteaa, että he ovat tunnistaneet ongelman: uusia sivustoja julkaistaan kymmeniä tuhansia päivittäin ja tarkoituksena niissä löytää uusia tapoja vaikuttaa “järjestelmään”, niin hakuun kuin esimerkiksi yhteiskunnalliseen keskusteluun. Viimeisimpänä ja näkyvimpänä ongelmana ovat olleet niin sanotut ”fake news”, nopeasti suomennettuna feikkiuutiset, eli uutiset, joissa johdetaan harhaan tai tuotetaan jopa täysin virheellistä kuvaa maailmasta.

Googlen pitkän aikavälin näkemys on, että tarkoituksellisesti virheellisen tiedon sekä valheiden levittäminen on ongelma, joka pitää ratkaista. Viimeisin projekti tämän ongelman korjaamiseen on Project Owl.

Googlen mukaan hakualgoritmi nykyiselläänkin hoitaa homman lähes täydellisesti, mutta noin prosentin neljännes päivittäin tehtävistä hauista tuo vastaukseksi loukkaavaa tai harhaanjohtavaa sisältöä, joka ei ole sitä, mitä hakija pyrki löytämään. Tämä on toki Googlen kanta ja lausunnot kannattaa aina ottaa vastaan terveellä kritiikillä, mutta lähtökohtaisesti Google tyypillisesti tekee ihan hyvää työtä, ainakin hakukoneessa.

Googlen kolme tapaa taistella Fake News -ilmiötä vastaan

• Algoritmimuutokset

• Uudet ohjeet hakutulosten manuaaliseen arviointiin

• Uudet työkalut huonon sisällön “ilmiantamiseen”

Algoritmipäivitykset: Google on päivittänyt hakualgoritmejaan siten, että fokuksena on antaa enemmän painoarvoa laadukkaalle sisällölle, joka on saanut hyväksynnän esimerkiksi hyviksi tunnetuista lähteistä muun muassa linkkien muodossa. Erityisesti tarkastelua tehdään harhaanjohtavien tai loukkaavien hakujen yhteydessä.

Uudet ohjeet hakutulosten manuaaliseen arviointiin: Manuaalinen ihmisen tekemä arviointi on toistaiseksi paras työkalu feikkiuutisten löytämiseen ja poistamiseen. Kyllä, näin on edelleen tänä AI:n ja automaation auringonnousun aikana. Google on päivittänyt ohjeet, miten sisältöä tulee manuaalisesti arvioida ja saada hakualgoritmin päätökselle ns. toinen diagnoosi. Tämä toki jollain aikavälillä näkyy myös algoritmin toimivuudessa.

Direct Feedback Forms eli palautelomakkeet: Luit oikein, useita lomakkeita – Google on lisännyt kaksi palautetapaa serppeihin (eli hakutulossivuihin), joiden kautta käyttäjät voivat antaa palautetta hakutuloksista. Käytännössä siis Google kerää käyttäjiltä tietoa siitä, mihin keskittyä hakutuloksissa. En suosittele kuitenkaan kilpailijoiden sivustojen hakutulosten ilmiantoihin, tässäkin on manuaalinen tarkistus takana.

Luonnollisesti päivitykset ovat aiheuttaneet Googlelle kysymysvyöryn ja näihin kysymyksiin Googlen edustajat ovat vastailleet Twitterin kautta muun muassa seuraavasti:

  • Uudet sivustot saavat edelleen samat “objektiiviset” arvostelukriteerit, eli uudella sivustolla sijoittuminen ei ole vaikeampaa kuin vanhalla
  • Isot brändit eivät saa etua pieniin verrattuna, kun tarkastellaan sivuston auktoriteettia
  • Palaute/raportointiominaisuus ei ole tulossa suoraan Chromeen toistaiseksi
Mitä tämä tarkoittaa meille?

On vielä liian aikaista sanoa, erityisesti Suomessa, koska kielemme vuoksi emme ole markkinana ensimmäinen paikka, missä vaikutukset näkyvät. Erityisesti kun kysymys on sisältöön ja sen arviointiin liittyvissä asioissa. Globaalisti iProspectina seuraamme ketkä tässä voittavat ja häviävät, hakutuloksissa siis. Se mitä tyypillisesti Googlen hakuun liittyvissä päivityksissä tapahtuu, on hetkellinen suurempi tuulisuus hakutulosten huipulla. Todennäköistä on, että tämä päivitys vaikuttaa lähtökohtaisesti sisällön julkaisijoihin enemmän kuin brändeihin. Kuitenkin, kun asiakas tai sisällön loppukäyttäjä on fokuksessa, on hankala mennä vikaan.

 

Ratkaiseeko Project Owl feikkiuutisongelman? Todennäköisesti ei, mutta se luo käyttäjille uuden vaikutuskanavan kertoa Googlelle, kun jotain on pielessä. Tämä on aina hyvä asia, kunhan Google pitää huolen siitä, että uutta ominaisuutta ei päästä väärinkäyttämään.

 

Owl-terveisin,

Henry Sandell
Head of Owned Media

iProspect - Driving Business Performance