Google My Business - yksi parhaita tapoja varmistaa yrityksen näkyvyys Googlessa

Aloitetaan ihan alusta: Suosta, kuokasta ja Google My Busineksesta.

Google My Business on käytännössä yrityssivu, johon voidaan Googlen ehdoilla täyttää perustietoja organisaatiosta aina puhelinnumeroista sijaintiin ja toimialaan. Google My Business (GMB kavereiden kesken) on yksi parhaita tapoja varmistaa yrityksen näkyvyys Googlessa ja erityisesti paikallisessa haussa. Parhaimmillaan se toimii siltana onlinen ja offlinen välillä, minkä lisäksi se on myös erinomaista maineenhallintaa.

Jos yritykselläsi ei siis vielä ole Google My Businessia, kannattaa se tehdä saman tien. Se on helppoa, nopeaa ja ilmaista.

Se, mihin tässä kirjoituksessa keskitytään, on GMB:n hyötyjen tuominen seuraavalle tasolle, eli sisältötekemiseen.

Google my business näkymä

Julkaisuvalmiuteen, mars!

Kun GMB-tili on valmis, voit siirtyä julkaisemaan. Jos sinulla on ollut tili jo vähän kauemmin, on hyvinkin mahdollista, että sen aktiivinen päivittäminen on saattanut jäädä hieman vähemmälle.

Tarkasta siis ainakin seuraavat asiat kuntoon ennen aloittamista:

  1. Katso, että ne lokaatiot, joihin haluat tehdä postauksen, ovat verifioitu ja julkaistu eli että kaikki tarpeelliset kentät ovat vihreällä

    Google my business kentät
  2. Valitse pelkät " Julkaistut sijainnit " valikosta.

    sijainnit valikko
  3. Jos samalla GMB-tilillä on useampi liikeketju, tässä vaiheessa kannattaa rajata lokaatiot haulla.

  4. Hyväksy mahdolliset GMB:n pyytämät päivitykset lokaatioihin (merkitty lokaation tietoihin korostetulla värillä, esimerkiksi oranssilla), jotta postausten tekeminen on mahdollista:

    Päivitysnäkymä

Huom! Valitettavasti hotelli- ja majoituskategoriaan kuuluville GMB-tileille ei ole mahdollista tehdä postauksia. Tämä rajoitus on ollut voimassa alusta alkaen, ja myös yhtä kauan tuon rajoituksen poistumista on odotettu.

Postauksen tekeminen

Kun asetukset ja olettamukset ovat kunnossa, voidaan siirtyä itse asiaan eli postauksen tekemiseen.

  1. Kun päivitykset ovat hyväksytty, klikkaa haluttu lokaatio auki.

  2. Valitse valikosta ”Postauksen tekeminen”:

    valikkovaihtoehdot
  3. Anna mennä!

    postauksen julkaisu
Pari kätevää vinkkiä postauksen tekemiseen
  1. Lisää sisältöä klikkaamalla kuvan paikkaa.

    • Voit hyödyntää sekä kuvia että videoita. Kuvissa minimiresoluution on 400 pikseliä x 300 pikseliä ja formaatteina JPG tai PNG.
    • Videoissa formaateiksi kelpaavat AVI, MP4, MOV, FLV, WMV, MPG, M4V, MKV, M2TS ja MTS. Maksimikoko on 100 MB.
  2. Kirjoita viesti. Muista hyödyntää myös tekstitila! Tässä on mahdollista avata postausta hieman enemmän. Sisällytä mielellään viestin alkuun tärkeimmät asiat/sanat, jotta ne näkyvät Googlen hakutuloksissa, sillä Google katkaisee hakutulosnäkymässä pidemmän viestin kolmella pisteellä ja näyttää loput vasta klikatessa postausta.

    • Viestiin on käytettävissä jopa ruhtinaalliset 1 500 merkkiä (vapise, Twitter), mutta Googlen suositus on 150 - 300 merkkiä.
  3. Tee halutessasi postauksesta ”tapahtuma”. Tällöin voit muun muassa kontrolloida tarkemmin, kuinka kauan postaus näkyy hakutuloksissa → Muussa tapauksessa postaus poistuu automaattisesti 7 päivän kuluttua

    • Postausta ei voi kuitenkaan ajastaa alkamaan myöhemmin tapahtuman avulla (ainakaan vielä), vaan ainoastaan postauksen kestoon voidaan vaikuttaa.
    • Huomaa myös, että ”tapahtuman nimi” näkyy hakutuloksissa ennen itse viestiä. Tapahtuman nimeen onkin tärkeää sisällyttää tärkeimmät sanat.
    • Otsikon maksimipituus on 58 merkkiä → Hyvä suositus on maksimissaan 4 - 5 sanaa.
  4. Voit hyödyntää myös tarjous- ja tuotepostausmahdollisuuksia! Tällöin voit nostaa esiin tärkeimpiä tietoja ja tärppejä juuri niistä asioista, jotka ovat sinulle ja asiakkaillesi relevanteimpia:

    Tarjousten ja relevanttien postausten luonti
    • Lisää painike/CTA. Normaalin hakukoneoptimoinnin tavoin on sisällöllä tärkeää olla punainen lanka, eli miten käyttäjää inspiroidaan reagoimaan ja sitoutumaan. Hyvä CTA on napakka ja kuvaava. Valitse siis tarkoituksenmukainen call-to-action-painike sekä kohdesivu, johon haluat käyttäjien päätyvän postauksesta.
    • Lisää URL:iin UTM-tagi, jotta voit seurata postauksen/postauksien tuomaa liikennettä sivustolle Google Analyticsistä.
  5. Kun postaus on valmis, paina ”esikatsele” yläkulmasta ja julkaise postaus.

    • Kuten aina julkaistessa, kannattaa tarkistaa, miltä viesti näyttää hakutuloksissa ja tehdä mahdolliset muutokset sen mukaan.
    • Postaus poistuu automaattisesti 7 päivän kuluttua, jollei postauksesta ole tehty tapahtumaa.

Huom! Google My Busineksen haittapuolia on sen manuaalisuus. Esimerkiksi postaukset täytyy aina luoda käsin jokaiseen lokaatioon erikseen, eikä ns bulkkaus ole mahdollista.

Google My Business -tulosten seuraaminen

Vaikka manuaalisuus onkin GMB:n synti, onneksi se on kuitenkin kehittänyt analytiikkaansa ja raportointikyvykkyyksiä. Tuloksia voidaan seurata niin yksittäisten postausten kuin suurempienkin kokonaisuuksien osalta:raportoinitkaavio

Voit seurata esimerkiksi sitä, kuinka moni on postauksen nähnyt (impressioita) sekä varsinaisia interaktioita postauksen kanssa. Mitään syväanalytiikkaa ei GMB suoraan tarjoa. Jos kuitenkin haluat analysoida dataa ja havaintoja syvällisemmin, kannattaa hyödyntää erilaisia API- ja työkaluja. Niitä on tarjolla myös postausten hallintaan.

Kiinnostaako Google My Business tarkemmin? Ota meihin yhteyttä!


Terkuin,
Anleena Haustola
E-Commerce Manager
iProspect - Driving Business Performance