Facebook-mainonnan kohdennus

Facebook-mainonta - 10 tapaa kohdentaa

Facebook-mainonnalla voit tavoittaa jopa 2,6 miljoonaa suomalaista, mutta parhaimmillaan kanava toimii tietenkin kohdennetussa mainonnassa. Facebook-kohdennusta kannattaa lähteä miettimään ideaaliasiakkaidesi eli esimerkiksi asiakassegmentoinnin pohjalta. 

Vaihtoehtoja on lukemattomia perusdemografioiden ulkopuolella, eikä yleisön tavoittaminen maksa maltaita. Kun kohdennetun mainonnan tyyliin ja sisältöön käyttää tekemisen lisäksi myös hieman suunnitteluaikaa, saattaa yrityksen tunnettuus lähteä nousukiitoon yllättävänkin nopeasti.

Muista, että koska Facebook omistaa myös Instagram-palvelun, nämä samat kohdentamiskeinot ovat käytössäsi myös Instagramissa. 

1. Fyysinen sijainti
Yksi Facebookin peruskohdennusasetuksista on maantieteellinen kohdennus, jota voit hyödyntää hyvin tehokkaasti. Maan tai kaupungin lisäksi voit rajata kohdennusta jopa korttelin perusteella. Fyysinen kohdennus on tehokas kohdennustapa erityisesti kivijalkamyymälöille, jotka haluavat herättää lähistöllä olevien käyttäjien huomion.

cheesey family

2. Lasten vanhemmat
Tunnepohjaisia ostopäätöksiä tekevät pienten lasten vanhemmat ovat herkullinen kohderyhmä toimialasta riippumatta. Voit kohdistaa Facebookissa eri ikäisten lasten vanhemmille suhteellisen tarkasti, mutta kaikessa kohdennuksessa kannattaa pitää mielessä, että käyttäjän on täytynyt syöttää kyseinen tieto Facebookille.

3. Toimiala tai yritys
Käyttäjät käyttävät Facebookia lähtökohtaisesti yksityishenkilöinä, mutta monet ilmoittavat siellä työpaikkansa ja toimialansa. Työpaikka- tai toimialakohdennus on kuin LinkedIn-mainonta, mutta rennommassa ympäristössä (ja halvemmalla!).

4. Opiskelijatapahtumat
Erityisesti korkeakouluikäisten opiskelijoiden arki pyörii pääasiassa erilaisten kouluun liittyvien tapahtumien ympärillä. Mikäli opiskelijat sopivat kohderyhmääsi, kannattaa kokeilla mainostaa juhlatiloja ja -vaatteita valmistujaisten tai opiskeluvuoden alun aikoihin.

5. Turistit
Suomesta löytyy ympäri vuoden myös turisteja houkuttelevia kohteita. Mainoskampanjoiden rakentaminen näiden ympärille lomakausien aikana tavoittaa mielenkiintoisia suomalaisia ja kansainvälisiä käyttäjiä asuinpaikkaan ja puhuttuun kieleen kohdentamalla.

6. Tietyn koulun opiskelijat
Työpaikan lisäksi voit kohdentaa mainontaa myös esimerkiksi opiskelijan oppilaitoksen perusteella. Monet entiset opiskelijat myös jättävät Facebookiin tietoja aikaisemmasta opiskelupaikastaan.


7. Apple-tai Android-laitteiden omistaja
Facebookin mainoskohdennusasetukset mahdollistavat kohdentamisen käyttäjän laitteen perusteella. Apple- ja Android-laitteiden käyttäjien tulotasossa ja kuluttajakäyttäytymisessä on mielenkiintoisia eroja, myös klikkihinnoissa.

8. Todennäköisimmin ostava joukko

Tiedätkö minkälainen todennäköisimmin yrityksesi palveluita ostava käyttäjä on? Vai omistatko jopa vanhoja asiakkaitasi sisältävän sähköpostilistan? Facebookin mainostyökalujen avulla voit helposti luoda olemassa olevasta asiakassähköpostilistasta vastaavan yleisön, niin sanotun kaksoiskohdeyleisön. 

9. Parisuhdestatus

Facebook rajoittaa parisuhdestatuksen perusteella toteutettavaa mainontaa jonkin verran, mutta se tarjoaa myös mahdollisuuksia. Kihloissa olevat käyttäjät ovat mitä todennäköisimmin kiinnostuneita häihin liittyvistä tuotteista ja palveluista lähiaikoina. Minkä yrityksen kohderyhmä olisi vaikkapa sinkkuja?

10. Kiinnostuksen kohteet
Facebook osaa arvioida käyttäytymisen perustella yleisön, jotka ovat todennäköisesti kiinnostuneita esimerkiksi ravintoloista tai viineistä. Kun olet ensimmäisen kiinnostuksenkohteen määrittänyt, Facebook osaa ehdottaa samansuuntaista kiinnostuksen kohdetta. Tämä on varmasti se helpoin tapa aloittaa kohdentaminen Facebookissa: kohdentaa mainontaa vaikkapa urheilu- tai kulttuuriharrastuksen perusteella. 

+1: Pikseli
Ekstra-asiana kannattaa muistaa, että Facebook-pikselin asentamalla omille verkkosivustolle voi kohdentamisessa hyödyntää myös yleisöjen poissulkemista. Voit rakentaa jo tavoittamistasi ihmisistä oman poolin, jonka voit sulkea pois mainonnan näkevistä ja näin mainontasi tehostuu. Vastavuoroisesti voit kohdentaa heille jotain toisen askeleen viestiä jotta saat asiakkaan konvertoitumaan eli tekemään jonkun haluamasi teon sivuillasi. 

Someterveisin, 

Jenni Vaalikivi
Junior Performance Marketing Consultant

iProspect - Driving Business Performance